THE PAUSE

Olen jo hetken aikaa vältellyt blogia kuin ruttoa.
Välillä käy mielessä, että voisin käydä vilkaisemassa ja kirjoittamassa pari juttua mutta pakokauhu iskee ja suljen ajatuksen pois mielestä. 

Tänään tein rohkean teon ja avasin viimein blogini. Samalla mietin miten minä kertoisin kaiken mitä on pienen ajan sisällä tapahtunut?
Koska varmasti kaikki arvaa, että jotain on varmasti tapahtunut kun tämä hauska harrastus on jäänyt näin pitkäksi ajaksi tauolle. 


Niin monta asiaa on ollut tekeillä samaan aikaan ja ainahan ne vie veronsa. Joskus vähän enemmän kuin on ajatellut.
Se, että johtuuko tämä kaikki minusta vai kenestä niin en osaa vastata. 
Ensi reaktio on kuitenkin aina etsiä syitä itsestään, syyttää itseään. 

Oma vika, mutta onko se?

En tiedä, mutta ratkaisuja on vain yksi.
Päästä hetkeksi tilanteesta irti ja ottaa taas oma elämä niihin omiin pikku kätösiin ja tarkastella tilannetta etäältä. Ehkä se muuttuu? Ehkä se ongelma ei olekkaan niin iso kun sitä hetken katsoo kauempana?

Sitä ei tiedä, ennenkuin kokeilee.
Olen jo hetken tässä etsinyt itselleni asuntoa. Viime viikon perjantaina kävin yhtä ehdokasta katsomassa, mutta vaikka se oli kuinka upea jouduin kieltäytymään koska Ompun hoitojärjestelyt pitäisi muuttaa, eikä olisi mahdollista kuin minun viedä ja hakea. 

Siksi siis soitin maanantaina että, valitettavasti en sitä voi vastaan ottaa. Mutta sain kuitenkin tietoa eräästä asunnosta täältä mouhijärveltä joka olisi vapautumassa. Siihen siis kärkyn ja näillä näkymin muutto olisi 1.10.
Asunnon pientä pintaremonttia voisin mennä tekemään jo aikasemmin. Saa ajatuksia muualle ja pääsee laittamaan ajatuksia järjestykseen.

Isoja ongelmia tämä synnyttää se on varma. Ikinä ei helpolla pääse, mutta mahdollisimman sovussa tästä lähdetään tilannetta katsastamaan.

Isoin kriisi tästä syntyy itselle, kun en saanutkaan sitä idylliä että meidän perhe on aina yhdessä eikä yksi niitä suosituista ero perheistä, jossa lapset ei tiedä kummassa kodissa on kivemmat lelut.

Miten ihmiset selviää, kun tilanne on tuskainen kotona, mutta tuntuu liian vaikealta lähteä? Nyt on tehty täysi hyppy tuntemattomaan ja ei auta muu kuin toivoa että täältä vielä noustaa ja oma elämä parantuu kun saa asioita kohdalleen.
Yhteyshuoltajuus säilyy ja yritys olisi saada viikko/viikko järjestelmä toimimaan tietyllä jousto varalla totta kai.

Onko sielunsiskoja tästä tilanteesta?

Samaan syssyyn lisätään paljon töitä, esimies koulutus, vaate myynti ja muutama kurssi luontoinen koulutus. En sitten stressin aihetta saanut lisättyä yhtään enempää juuri tähän hetkeen? En ilmeisesti :D

Mutta onneksi tämä vaate myynti on jotain sellasta mistä tykkään, vie ajatukset muualle ja kaikki turhautuminen saa panostamaan tähän projektiin entistä enemmän. Minähän p*rkele onnistun tässä ja nyt!