keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Syvällinen turhautuminen

Toisinaan tuntuu että elämässä tulee vastaan tilanteita jotka on vaan niin vaikeita ja monimutkaisia, että mieluummin sulkisi vain silmänsä ja yrittäisi unohtaa kaiken.
Se voi toimia hetken aikaa, mutta niillä asioilla on yleensä tapana tulla uudestaan eteen ja vielä pahempana. Kuin kostona siitä, että mitäs et hoitanut minua silloin ekalla kertaa.

Joissakin asioissa olen pyytettömän laiska ihminen ja kiinnostukseni on vähissä. Liekö sitten johtua fyysisestä ja henkisestä väsymyksestä jota aika ajoin koen erittäin voimakkaana vai jostain muusta. En osaa sanoa. 

Kaikilla ihmisillä on elämässään joskus hetki jolloin tehdään vaikeita päätöksiä jotka vaikuttavat moneen ihmiseen eri tavalla, mutta jotenkin niistä on aina selvitty. Eikä ne tunnu enää yhtään niin pahalta kuin juuri silloin kun se päätös piti tehdä. 

Aikanaan minulla oli hieman ristiriitaisia tuntemuksia siitä että jätänkö kaiken mitä minulla on Lohjalle ja muutan noin 200km päähän josta en tunne ketään muuta kuin mieheni ja hänen sukulaisiaan jonkun verran. Päätös oli iso ja vaikea, mutta tietyt asiat töytäisi minua sen verran paljon että päätin jättää kaiken kuran taakseni ja aloittaa uuden elämän kaukana siitä vanhasta. 

Päätös oli mielestäni oikea, vielä tänä päivänäkin. Olen saanut täältä kultaakin kalliimpia ystäviä joiden kaltaisia minulla ei koskaan Lohjalla ollut. Toki myös tilanne oli eri, koska nykyään on lapsi, talo laina yms. 

Vaikeat päätökset ei näemmä kuitenkaan koskaan tee loppuaan. Aina tulee jotain mistä täytyy päättää, eikä yhtään tiedä mikä valinta olisi oikea miettien tulevaisuutta.

On sitten kyse lapsen kasvatuksen eri asioista, remontista, taikka ihan mistä vain mikä vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.

Miten sitä voi sokkona osata valita oikean keinon?

Vaihtoehtoja on paljon moneen asiaan, välillä jopa niin paljon ettei oikeasti tiedä enää itsekkään mitä mieltä itse on. 
Joku on toista mieltä ja toinen toista ja kaikki yrittää myydä omaa ajatustaan mikä heidän mielestä on paras. Siinä menee vahvempikin ihminen sekaisin jos asia on vaikea jo ennestään.

Vaikeat asiat turhauttaa niin maan p*rkeleesti, mutta niille toisaalta ei voi mitään. Toivotaan siis että nämä kaikki paskamaisuudet kasvattaa ja kohta olen maailman vahvin nainen. 




3 kommenttia :

  1. Hello =))) löysin blogiisi ja jään seurailemaan =) Tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Kerro mitä pidät :) Täytyy tulla myös kattelee mitä kaikkea blogistasi löytyy, kiitos kutsusta! :)

      Poista
  2. Mulla on sulle haaste blogissani:)http://kotiaidin-paivakirja.blogspot.fi/2014/01/haaste.html

    VastaaPoista