keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Päiväkoti ja väärät hälytykset.

Tässä lähiaikoina on mietittänyt mitä pitäisi tehdä kun päiväkodista soitetaan lapsen olevan kipeä. Kuume mitattu ja selkeästi koholla, joten nyt pitäisi tulla poika hakemaan kotio.

Mutta mitä sitten tehdään kun lapsi ei olekkaan kipeä?

Nyt muutaman kerran on käynyt ikävästi että hoidosta soitetaan kesken päivän että Omppu on kipeä ja epäilty korvatulehdusta koska korvia haroo ja kuumetta. 
Päivystykseen mentäessä lääkärin mielipide on selkeä. Korvat ovat terveet, kuumetta ei ole koska pienellä lapsella saattaa olla aavistuksen lämpöisempi normilämpö kuin aikuisilla. 
Lääkäri oli kuitenkin valmis kirjoittamaan sairaslomatodistuksen turhan takia. Totta kai, onhan se mullekkin keljua lähteä kesken päivän töistä ja lapsella ei ole mitään.

Nyt kävi jo toisen kerran samalla lailla, mutta aikaisemmasta viisaampana en lähtenyt ajamaan 30km päivystykseen vaan lääkäri tuli laitteiden kanssa meille. Jälleen on korvat terveet eikä kuumetta ole nimeksikään, vaikka hoidossa olivat mitanneet yli 38 astetta. 
Hoitoon soittaessani sanoin että kyllä poika tulee ihan normaalisti hoitoon koska lääkäri on pojan terveeksi todennut. Räkätaudista kun vanhemmat ei saa sairaslomaa, vaikka sitä räkää tulisikin monta litraa. Se on vaan jokaisen kestettävä.
Puhelimen toisessa päässä sanottiin että lapsella täytyy olla yksi kuumeeton päivä ennen hoitoon menoa. 

Mutta mitä sitten kun kuumetta ei ole kotona mitattaessa ollenkaan?

Tässä tilanteessa en voinut muuta kuin antaa lääkärin puhelin numeron että soittaa hänelle jos on jotain ongelmaa diagnoosin kanssa. 

Hoidossa käytetään kuitenkin otsakuumemittaria ja meillä ihan normaalia mittaria ja lämpö otettu pepusta. Lämpö oli kotona mitattu 37.3 joka ei ole vielä kuume rajoissa koska peräaukko antaa vähän lämpöisemmän ajan kuin muut. En silti ymmärrä miten otsakuume mittari on  voinut noin tuntia aikaisemmin antaa yli 38 asteen lämmön?

Monesta eri kunnasta olen saanut kuulla että tämä on joku "trendi" päiväkodeissa että kun lapsia on liikaa hoitajiin nähden laitetaan joku saikuttaa kotia. 
Voiko se todella olla näin? En tietenkään tätä mitenkään yleistä, mutta muutamilla muilla on ollut ihan omakohtaista kokemusta. 
Miten hoidossa on voitu jo muutamaan otteesseen arvioida lapsen terveyden tila paljon huonompaan mitä se oikeasti on?

Asia ei muuten puhuttaisi ja ärsyttäisi näin paljon, mutta meille tulee ihan oikeasti isot tappiot siitä että jompikumpi joutuu saikuttamaan ja ajamaan yhteensä yli 60km päivystykseen turhan takia. Sekä maksetaan kuitenkin täysistä päivistä raha päiväkotiin.

Onko muilla kokemuksia kyseisestä asiasta taikka mielipiteitä? 
Ketään tällä tekstillä en ole halunnut loukata taikka mollata, mutta olen erittäin pettynyt jos johonkin niin hoidon kuumemittareihin. Jos ne uudet ja hienot on rikki, ottakaa se vanha ja varma. Ainakin näissä tilanteissa, missä tulee monta kertaa turhia hälytyksiä meille vanhemmille töihin. 

Kiitos ja anteeksi

Jänskättäjä opin tiellä!

Mä olen luonteeltani vähän sellainen jännittäjä.
Mä jännitän lähes kaikkea, välillä en meinaa saada unta jännitykseltä, mutta sitten kun se mikä jänskättää tapahtuu ei se oo mitään normaalista poikkeavaa ja kaikki menee ainakin useimmiten hyvin.

Näitä jänskättämis aiheita löytyy siis ihan maan ja taivaan väliltä. Välillä se on ihan normaalia jota ei ees kehtaa mainita, mut välillä se on niitä isompia asioita kuten uusi työ, muutto, opiskelu tai jonkin muun uuden tai vieraan asian aloittaminen.

Viimoisin jännitys kohde oli tämä opiskelu. Miten kummassa minä joka taitaa olla itse nimike oppimisvaikeuksia omaavalle henkilölle pystyy mennä istumaan koulunpenkille parina päivänä kuussa ja kaiken muun tiedon ja taidon sisäistämään itse lukemalla taikka töissä.

Kyllä, siinä on vähän mitä jännittää. 
Koskaan minulla ei ole mitään oppimisvaikeuksia testattu joten tämä on ihan omaa arviontia, mutta aina on ollut vaikeita kielet sekä matikka. Myös amiksen lakioppi sai suun loksahtamaan auki ja pään lyömään kysymysmerkkiä ja huutomerkkiä samaan aikaan.

Tredussa meille kuitenkin kerrottiin että opiskelijoina meillä on mahdollisuus päästä näihin "seuloihin" jossa katsotaan onko se oppiminen tosiaan jostain syystä vaikeampaa esim lukihäiriön takia. Ja siis ihan ilmatteeksi! Wou!
Jos tälläinen havaitaan on koulutukseen mahdollisuus saada apua jolloin ehkä minunkin pää alkaisi ymmärtää mitä englantia, ruotsia sekä matikkaa jotka ovat armottoman tärkeitä esimiestyössä. Perkele  

Meillä on nyt ollut kaksi lähipäivää koulussa ja nyt toisena päivänä mä jotenkin sisäistin tän jutun ja olen ihan liekeissä! Mä en ole koskaan, siis koskaan ollut innostunut minkään SWOT:in tekemisestä taikka katelaskennasta, hävikkilaskennasta tai myyntirapottien tekemisestä.
Innostus lähinnä lähti siitä kun tajusi mitä pitää tehdä ja miten. Liekö sitten hitaampi sytytys, mutta ainakin tänä iltana vietin tunnin töissä etsien papereita ja kopioimalla niitä koulutehtäviä varten. Myös suunnittelin jo omavalvonnan uusimista. Mut huh, kyllä on tekemistä, riittääkö edes kouluvuosi kaiken kehityksen suunnittelun ja niiden toteuttamiseen aika ;) 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vaatteiden ale laari!

 Erehdyin menemään po.p sivuille kun siellä oli kauhea ale hulabaloo käynnissä. 
Yritän opettaa itselleni erittäin pikku hiljaa hieman säästeliämpää elämän tyyliä, mutta kun sitä halvalla sai hyvää ja tarpeellista niin eihän se ole niin paha? Eihän?

Monta asiaa olisi tahtonut enemmän, mutta nämä olivat nyt ne ainoat mitä oikeasti tarvitsee. Tai no, pipo oli enemmän ihanan näköinen kuin ihan must tarpeellinen hankinta. 

Villapaita koossa 92 kotiutui meillä lämmittää pientä poikaa näitten pakkasien keskelle. Hieman on vielä reilu, mutta hyvin menee loppu talven ja toivottavasti vielä ensi syksyn. :)


 Joku kauhea sukka monsteri aina syö meidän kaikkien sukkien ja koska niitä ei Ompulla muutenkaan kauheesti ollut oli aika niihin hieman panostaa.

 Kesää ajatellen on jo hyvä nyt varautua hyviin shortseihin!
Mitä te löysitte alennus myynnistä vai yritättekö mahdollisuuksien mukaan välttää ne jottei tule turhia ostoksia?  

Mielipiteitä kiitos <3

tiistai 14. tammikuuta 2014

Uran nousukiito!

Huomenna se alkaa! Arvaatko mikä?

Nimittäin Koulu isolla Koolla!
Ihan itsellä ei kärsivällisyys taikka peliverkkarit olisi riittäneet täysipäiväiseen koulussa istumiseen joten suoritan kouluni oppisopimus muodossa. Joka siis käytännössä tarkoittaa, että opin työn ohessa ja kuukauden aikana noin 2-4 koulupäivää jolloin täytyy istua alas kuuntelemaan jotain astetta fiksumpaa kaveria.

Vuonna 2015 keski vaiheilla olen valmis ammattitaitoinen esimies ravintolamaailmaan! Toivotaan siis että minulla ei nouse pissa nuppiin kuten monilla muilla tämän ammattikunnan esimiehillä. En yleistä, kunhan kokemus puhuu puolestaan. Olen kuitenkin nähnyt yli parin vuoden työkokemuksen aikana jo uudenmaan ja pirkanmaan ravintoloita niin työntekijän kuin asiakkaankin tarkkaavaisesta näkökulmasta.

Mutta toki niitä kultaisia esimiehiä löytyy! Ne ovat vain niin pirun harvassa, mutta on se kuitenkin aikamoinen onnen potku että heihin olen saanut tutustua ja tällä tulevalla uralla pystyn heidän toiminta tapojaan matkimaan ja pohjustamaan sillä omaa ammattitaitoani. 

Esimiehen rooli on kuitenkin useimmissa (kaikissa) paikoissa haastava. Kaikki paska mitä tulee, tulee juuri Sinun niskaasi ja toki sitten toiset purkaa sen hetikohta alaisiin. Sen enempää ajattelematta sana valintojaan taikka äänen painojaan. 
Väärällä tavalla kun asian ilmaisee, ei saa muuta aikaseksi kuin kitkaa työntekijän/työntekijöiden kanssa. Eikä se ole kivaa kenenkään kannalta.

Lupaan siis käsi sydämmellä että yritän olla rauhallinen, ammattitaitoinen, tiukka, määrätietoinen ja tehokas esimies tulevaisuudessa. 
Onneksi äkkipikaisuuden sanavalinnoissa saa aina korjattua yksinkertaisesti pyytämällä anteeksi.  


ps. Valittelen tätä postaus "tiheyttä", mutta yritän parhaani työn, koulun ja perheen keskeltä! Välillä se sänky vaan voittaa tietokoneella tihrustamisen.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Syvällinen turhautuminen

Toisinaan tuntuu että elämässä tulee vastaan tilanteita jotka on vaan niin vaikeita ja monimutkaisia, että mieluummin sulkisi vain silmänsä ja yrittäisi unohtaa kaiken.
Se voi toimia hetken aikaa, mutta niillä asioilla on yleensä tapana tulla uudestaan eteen ja vielä pahempana. Kuin kostona siitä, että mitäs et hoitanut minua silloin ekalla kertaa.

Joissakin asioissa olen pyytettömän laiska ihminen ja kiinnostukseni on vähissä. Liekö sitten johtua fyysisestä ja henkisestä väsymyksestä jota aika ajoin koen erittäin voimakkaana vai jostain muusta. En osaa sanoa. 

Kaikilla ihmisillä on elämässään joskus hetki jolloin tehdään vaikeita päätöksiä jotka vaikuttavat moneen ihmiseen eri tavalla, mutta jotenkin niistä on aina selvitty. Eikä ne tunnu enää yhtään niin pahalta kuin juuri silloin kun se päätös piti tehdä. 

Aikanaan minulla oli hieman ristiriitaisia tuntemuksia siitä että jätänkö kaiken mitä minulla on Lohjalle ja muutan noin 200km päähän josta en tunne ketään muuta kuin mieheni ja hänen sukulaisiaan jonkun verran. Päätös oli iso ja vaikea, mutta tietyt asiat töytäisi minua sen verran paljon että päätin jättää kaiken kuran taakseni ja aloittaa uuden elämän kaukana siitä vanhasta. 

Päätös oli mielestäni oikea, vielä tänä päivänäkin. Olen saanut täältä kultaakin kalliimpia ystäviä joiden kaltaisia minulla ei koskaan Lohjalla ollut. Toki myös tilanne oli eri, koska nykyään on lapsi, talo laina yms. 

Vaikeat päätökset ei näemmä kuitenkaan koskaan tee loppuaan. Aina tulee jotain mistä täytyy päättää, eikä yhtään tiedä mikä valinta olisi oikea miettien tulevaisuutta.

On sitten kyse lapsen kasvatuksen eri asioista, remontista, taikka ihan mistä vain mikä vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.

Miten sitä voi sokkona osata valita oikean keinon?

Vaihtoehtoja on paljon moneen asiaan, välillä jopa niin paljon ettei oikeasti tiedä enää itsekkään mitä mieltä itse on. 
Joku on toista mieltä ja toinen toista ja kaikki yrittää myydä omaa ajatustaan mikä heidän mielestä on paras. Siinä menee vahvempikin ihminen sekaisin jos asia on vaikea jo ennestään.

Vaikeat asiat turhauttaa niin maan p*rkeleesti, mutta niille toisaalta ei voi mitään. Toivotaan siis että nämä kaikki paskamaisuudet kasvattaa ja kohta olen maailman vahvin nainen. 




tiistai 7. tammikuuta 2014

Hammaslääkäri pelkoa ja viisurit!

Olen aina pelännyt piikkejä ja hammaslääkäreitä. Myös sairaalat saa karvani nousemaan pystyyn, enkä siedä sitä hajua mikä siellä on. Jokseenkin karmiva. 

Näin aikuis iällä sitä kuitenkin tietää että joskus on pakko mennä johonkin mistä ei yhtään pidä ja pelkää kuollakseen!

Tänään oli siis taas yhden viisurin poisto, ja ai että se pelotti. Vaikka se oli jo toinen, että toisaalta tiesi mitä tulevan piti, ei se helpottanut. 
Ensimmäinen viisuri oli kerennyt jo tulehtumaan joten eihän siinä mitkään puudutuksen oikeen pelittänyt kunnolla ja tuskasta oli, mutta nää yksityispuolen hammaslääkärit ovat ihania ja helliä sekä oikeesti välittää siitä että toinen pelkää ja hei siihen sattuu!
Joten puudutusta sai niin paljon kuin halusi. Tosin ekalla kertaa se ei silti auttanut. 

Nyt toisen hampaan jouduin mennä poistattaa Tampereelle, koska Nokian ORAL hammaslääkärit oli buukattu täyteen helmikuuhun saakka. Jännitti ensinnäkin, ettei lääkäri ollut sama kuin aikasemmin. Lääkäri oli molemmilla kerroilla espanjalainen joka vähän epäilytti, ei siis siinä että he eivät osaisi asiaansa, koska molemmat siis todella osasivat, mutta enemmän se etten minä siinä shokki paniikki tilassa ymmärtänyt heidän hassua korostuksella olevaa suomen kieltä.
Joten nätisti vaan nyökyttelin ja avasin suun. 

Tämä toinen kerta oli helpottavan nopeasti ohitse, ja puudutus todellakin toimi! Viisuriin oli ehtinyt tulla jo reikä joka vihoitteli siellä joten nyt loppui tuskainen fiilis. Ehdin toki jo pelätä että tämäkin on varmaan saamattomuuttani kerennyt tulehtumaan koska tulehdus kipulääkkeet jota aikaisempaan viisuriin popsin toimi myös tämän aiheuttamaan kipuun.

Vielä on kaksi ala viisuria odottamassa poistoa, mutta luojan kiitos hammaslääkäri sanoi että toistaiseksi ne näyttävät ihan OK:lta joten poistolla ei ole kiirus. ONNEKSI, nimittäin ne jouduttaisiin jo leikkaamaan. Huh, karmii jo ajatuskin.

Nyt voi hetken taas hymyillä ennen seuraavaa kertaa!

Pelkääkö muut hammaslääkäriä ja onko se vaikuttanut teidän arkielämään kuinka? 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Naatiskelu Iltaa!

 Nyt on jokseenkin harvinaislaatuinen ilta, mitä ei hetkeen ole ollutkaan.

Tästä tunteesta täytyy nauttia niin kauan kuin sitä kestää. 

Nimittäin tällä hetkellä en tunne huonoa omaatuntoa, vitutusta tai mitään muutakaan tästä kaaoksesta mikä ympärillä on. Tai ollut jo pari päivää, mutta aikaisemminkaan en ole kuin masentuneesti jaksanut huokaista ja yrittää tehdä jotain ennen nukkumaan menoa. 

Täytynee kuitenkin ihan erikseen mainita että mieheke on nyt koko viikonlopun ollut Olmerin kanssa kaksin kun Äippä painaa duunissa ja silti tyhjentänyt ja täyttänyt astianpesukoneen!

Ja kyllä, se on iso juttu se!

Nyt ajattelin juoda loppuun tuon 3l kanisterin punkkua mikä joululta jäi. Toivotaan siis ettei siellä enään ole noin paljoa ;) 
ja jos sitä katselisi vähän mentalistia! :)

Rauhallista iltaa kaikille ja koettakaa nauttia vaikka ympärillä olisikin sotkuista!

Toivottaa ikuinen siisteysfriikki Salla

Onko sinulla mielen päällä jotain mitä haluat minun kirjoittavan? Kommentoi!



lauantai 4. tammikuuta 2014

Nyt se kylppäri ja THE Sauna!


Nyt kun sauna on vihdoin korkattu ja muutenkin tämä ikuisuus projekti näyttää vihdoin (lähes) valmistuneen on aika näyttää se teille! Toki, koska suihkutila on jo hetken ollut käytössä täytyi sitä hieman puunata jossa Oliver oli oiva apu. Vaikka Omppu ei heti näyttänyt tajuavan miksi äiti kieltää kävelemästä (lue: juoksemasta) pesuhuoneen lattialla. Perhana se olikin liukas.






Tämä oli niin mahtava teksti ja sopi täydellisesti meidän kylppäriin! Kiitos tästä Tuijalle!

Saunan seinä näyttää yllättävän vaalealta tässä salaman valossa. Mutta muuta valoakaan ei ollut saatavilla.


Meidän yli iso kiuas, mutta perhana se lämpiää nätisti ja nopiaan!



Jouluna tonttu toi mukanaan meille myös sauna tontun!


Kuten kuvista huomaa, niin ei meillä ei ole vielä minkäänlaisia lamppuja saunassa. Katossa on kiinni suojalevy joka ehkäisee katon liiallista kuumenemista kiukaan yllä.
Mitäs tykkäsitte? Tätä remonttia tehtiin kesästä saakka jolloin vesivahinko tuli selville ja monista erinlaisista vaikeuksista selvitty vihdoin! Enää muutamaa pikku seikkaa vaille valmis, mutta se ei käyttöön vaikuta ;) 

Meille tuli remontin yhteydessä myös uudet ikkunat takkahuoneeseen kuin myös pesuhuoneeseen ja saunaan. Niin pysyy lämpö paremmin sisällä.

Onko teillä ollut vesivahinkoa ja miten olette siitä selvinneet? Teittekö itse vaiko jouduitteko ottamaan ulkopuolista apua?

Kertokaa kokemuksistanne! :)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Joulu kuvina!

Vähän näin jälkikäteen kun oon ollut liian laiska laittaa kuvia koneelle! :)


Pipari maistui herralle ja ilmeisesti hyvää oli!

 Jouluaattona oli jo kuusen alle ilmestynyt kaikki lahjat. Oli ilmeisesti tonttu muistanut meitä ensimmäisenä ;)











 Ai että oli palkitseva fiilis! Kaksi päivää siivonnut ja tässä yhden illan tulos lahjoineen.
 Tuholainen ei tunnusta.
 Illalla käytiin myös hautuumaalle viemässä kynttilät ja Mouhiksen kirkko näytti upealta!
 Oliver Tonttu!