keskiviikko 11. joulukuuta 2013

The House

Kuva joka oli myynti ilmoituksessa ja otettu tieltä.
Ostimme ensimmäisen oman kodin lähes pari vuotta sitten helmi/maaliskuun vaihteessa. Sitä omaa pirttiä oli jo jonkin aikaa etsiskelty ja yksi tarjouskin ennen tätä jätetty.
Suurimmaksi osaksi etsinnät ulottui tampere, nokia, ylöjärvi akselille ja muutamaa ylöjärven asuntoa käytiin katsomassa. Tarjous tehtiin rivitalo kaksiosta jossa oma pieni piha, neliöitä en muista mutta ei niitä paljoa ollut. 100t€ ei lähtenyt se joten haku jatkui, hirveitä summia asunnosta emme olleet valmiita maksamaan mutta tietenkin neliöt ja kunto ratkaisee senkin asian.

Yhtenä päivänä mies näytti netin kautta tätä asuntoa ja ehdotti että mennään katsomaan. Kieltämättä ensin sitä silmäili hieman epäilevästi kuvia asunnosta, varsinkin sisäkuvia, mutta katsomaan tultiin ja sillä tiellä vieläkin.

Tässä on 96m2 asuin tilaa ja yläkerrassa molemmilla pitkillä sivuilla vintit. Ulkona on myös pihavarasto jossa sähköt.
Pihaa on 1126m2 joten ihan riittävästi tälläiselle koiraperheelle. Tontti viistää alamäkeen jossa lähin naapuri piilossa puitten katveessa. Sieltä ei ole kunnon suoraa näköyhteyttä pihaan, eikä meillä ole kyljessä muita naapureita kuin radiomasto.
Toki tien toisella puolen on, mutta sieltä ei pihaan näe joten rauhassa pystyy makkaransa grillaamaan.
Kuva on otettu viime keväänä takapihalta.

Piha on vielä enemmän kuin keskeneräinen, sitä ei nimittäin ole hädin tuskin edes aloitettu. Jonkun verran sitä jaksoi vatta pystyssä jotain tehdä, kunnes iski Oliver ja laiskuus. Sitten tulikin jo talvi. 

Ensi kesälle on paljon suunnitelmia pihan varalle, mutta katsoo mihin kukkaro venyy ja miten aika tehdä kaikki. 
Laitetaan kaikki kesän energian piikkiin. Pakko jaksaa!

Projektia jos toistakin menoillaan. Ja on vieläkin.

Kolme puuta sai siirtyä pois takkahuoneen ikkunoitten edestä.

Ja Ah, kesä <3




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti