maanantai 4. marraskuuta 2013

Taaperon kulkuneuvo

Odotus aikana tuli vastaan perus vaunujen hankkiminen. 

Yritin vaikka kuinka katsoa internetin syövereistä mitä minä haluan että niissä on ja paljon se vaatimuslista tulisi maksamaan. No, ensimmäinen lapsen kohdalla sitä tyytyy vähään (ainakin aluksi) koska ei oikeastaan tiedä mitä sitä tarvitsee.

Ostimme siis alta 50€ yhdistelmä rattaat kaverilta. 
Eikä niissä mitään vikaa ollutkaan! Iso renkaiset ja siisti kuntoiset Bora merkkiset vempeleet kulki mainiosti lumessa, loskassa kuin myös hiekkateillä ja mutaliejussa.

Esteeksi tuli vaan kulkeminen. Ne olivat niin isot, ja silloinen autoni niin pieni että oli turha kuvitellakaan lähteä kauppaa piedemmälle. 
Saatikka sitten neljän koiran, matkatavaroitten, miehen ja vauvan kanssa sukuloimaan lohjalle! Ahdasta tulee kun rattaat ei mahtunut edes pikkuruisen neonin takalootaan.

Edessä oli siis matkarattaiden hankinta. Ja voih sitä valinnan määrää.
Näissä kuitenkin annoin itselleni luvan katsoa hieman hinnakkaampaa sorttia ja ottaa oikeasti sellanen mikä näyttää ja tuntuu hyvältä. Sekä toki menee pieneen tilaan!

Eli kriteeri lista oli suhteellisen laaja. Aluksi katselin Carena merkkia yms perus merkkeja, mutta niistä puuttui aina jotain IT meininkiä mitä kaipasin.

Emmaljungat näytti hieman köpperöiltä, enkä edelläänkään ymmärrä mistä se kaikki hehkutus kyseistä merkkiä kohden johtuu. Laatu voi olla hyvää, mutta entä käytännöllisyys?

 Myös ebayta selaillessani tuli vastaan monta merkkiä josta koskaan kuullutkaan! Halvalla olisi saanut, mutta laadusta en tiennyt. Monet käytetyt rattaat mitä myyntiin oli todellakin käytetty eli huomasin ettei kestänyt isompaa kulutusta. Tässä vaiheessa huomasin lisätä kriteeri listalle sen että renkaitten täytyy olla kunnolliset! Eli ei mitään muovisia hökötyksiä.

Sitten löysin merkin Phil & teds joka sulatti sydämmen! Muutama malli oli niin meille tehty! 
Mutta sitten katsoin hintaa. Ei meillä olisi varaa noin isoihin summiin! 

Sitten löysin Britax B agilityn, joka vaikuttaa hyvältä vaikka ei täytä vaatimuksia kolmesta pyörästä. Selailin vielä muita koska tämä ei sykähdyttänyt lopullisesti. 
Seuraavaksi löysin merkin Baby jogger, jossa myös hinnat olivat suhteellisen korkeat. Silmiini osui malli city elite joka oli se mitä olin koko aika etsinyt. Hinta esteli minua vielä monta päivää. Uskallanko laittaa näin paljon rahaa kiinni matkarattaisiin? Näin jälkeenpäin voin sanoa että kannatti! Kaikki ei matkarattaita käytä, mutta jos käytät vähänkin tiuhemmin kannattaa valita juuri ne hyvät eikä niitä sinnepäin olevia.
Näistä löytyi monta hyvää youtube videota kuinka ketterästi nämä menevät yhdellä kädellä kasaan ja miten taskut yms on sijoiteltu. 
Tämän mallin ominaisuuksista pääset lukemaan enemmän TÄÄLTÄ 


Käytössä nämä ovat toimineet erittäin näppärästi. Rämpiminen lumihangessa on lähes yhtä helppoa kuin rullailla näillä ikean sohva osastolla! Uskokaa tai älkää.


Yleisilmeeltä nämä ovat mielestäni sirot pikkurattaat johon mahtuu kuitenkin yllättävän paljon tavaraa. 

Kuomu on nivelletty kolmeen osaan ja suurimmillaan sen saa suojaamaan koko taaperon sateelta ja auringolta. Tämä on kätevä varsinkin aurinkoisina päivinä jolloin Omppu vaunuissa nukkuu. Ei ole koskaan siis tarvittu erillistä harsoa yms härpäkettä suojaamaan auringon valolta. 

Kuomussa on myös  molemmin puolin olevat tuuletus aukot jotka on hyvät kuumina kesäpäivinä että edes pieni tuule vire pääsee suojaavan kuomun sisään.

Kuomussa on myös kurkistus aukko jonka avulla näkee taaperon tai taapero sinut! Tai muuten vaan pääsee taapero ihastelemaan taivasta.

Näissä on hyvät kumiset pöyrät jotka saa kätevästi irti klipsillä. 

Kärjessä olevan kolmannen pyörän ansiosta liikkuvuus on erittäin sulavaa pienissäkin paikoissa.


 Työntöaisa säädettävissä ylös/alas. Aisassa myös kolme taskua jossa kuljettaa kätevästi juomapulloa tai muuta mikä on hyvä olla heti käsien ulottuvilla.

 Tasku löytyy myös selkänojan takaa johon mahtuu esimerkiksi vaippoja, vaihtovaatteita tai mitä vaan muuta!

Myös alapuolella oleva kori on suhteellisen hyvä. Siellä et kanna prismasta kahta muovikassillista ruokaa, mutta meillä kulkeutuu siellä vaunupeitto, sadesuoja tarvittaessa hoitolaukkua tykötarpeineen.







 Rattaat saa myös täydedelliseen makuuasentoon 
joten sopii jo ihan pienillekkin! 
Näihin myydään erikseen myös vaunukoppia 150€ hintaan jonka me varmasti ostamme jos joskus perheenlisäystä lisää tulee. 

Enää en kitkuttele niillä isoilla mammuttiyhdistelmillä kun nämä ovat niin ihanat!

Kasaan nämä menevät yksinkertaisesti hihnasta vetämällä joka on sijoitettu lapsen pepun alle olevaan taitekohtaan.

Onko sinulla ne täydelliset rattaat ja mitä ominaisuuksia sinä arvostat rattaissa?







 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti