perjantai 29. marraskuuta 2013

Hemmottelua part 1 Kynnet !

Kyllä nyt Äitiä hemmotellaan! 7 päivän työputken jälkeen tuntuu hyvältä vapaa päivä aikusessa seurassa ja saada kaunistusta kynsiinsä!
Minulla ei ole koskaan ollut geelikynsiä tai vastaavia joten ihan eka kertalaisena lähdin Hannan (Studio kimallus, Vammala) koekaniiniksi! 

Epäilyksiä oli toki, että miten ne mahtaa pysyä kokin työssä koska jatkuvaa rasitusta niin käsillä tekemisestä kuin myös pesuaineista. Nyt kun muutama päivä on kulunut on epäilyksen kaikonnut kokonaan.
Nämä ensinnäkin pysyy todella hyvin kiinni ja koska eivät ole älyttömän pitkät on näihin ollut myös helppo tottua. 
Töissä toki käytän vinyylihansikkaita ettei liian kovalle koetukselle joudu pesuaineitten kanssa.

Tänään töissä kolautin kuitenkin käteni erittäin kovaa laatikon reunaan ja olin aivan varma että nyt se sitten lähti kun sattuikin noin paljon... Mutta silti kynsi oli paikallaan ilman jälkeäkään. 

Suosittelen kyllä jokaiselle kokeilemaan jos vähänkin kiinnostusta kynsiä kohtaan on :) 

Jotta hemmottelu ei loppuisi tähän pääsen ensi kertaa ripsien pidennykseen 3.12! Siitä kuvaa sitten silloin!


 



Mutsi askartelee! -Joulukalenteri!

Nyt se on vihdoinkin valmis! Nimittän pitkään suunniteltu joulukalenteri!
Itse olen kyllä tosi tyytyväinen tulokseen ja hintakin jäi kohtuuliseksi. 

Tähän tarvittiin:
20x80cm puulevy joka tässä maalattu  valkoiseksi
24kpl Puisia pyykkipoikia

Koristeteipit olen tilannut teippitarhasta ja numerot laskana tilasin Tuija Näppiseltä joka teki upeat numerot laadukkaasta tarra materiaalista. 









Kuvaan pääsi myös poseeraamaan hyvän ystävän tekemä Tonttulakki! Niinan ompeluita näät täältä

Mitä pidätte? Minkälainen joulukalenteri teillä on?



tiistai 19. marraskuuta 2013

Remonttia ja syysmasis

Syysmasennus painaa päälle ja tuntuu ettei mitään saa aikaseksi. 
Kirjoitukset tökkii, siivoominen tökkii, remppaaminen alkaa maistua jo puulta. Suuria remontti unelmia on kesää varten vaikka kuinka, mutta kunhan päästäisiin edes sinne jouluun näin ensin.

Kylppäri remontti alkaa olla jo voiton puolella, itse pesuhuone on valmis lukuunottamatta ikkunoitten reunustoja johon laitetaan tummaa paneelia. Saunaan on saatu jo paneelit kattoon sekä seiniin, ne odottaa enään itseensä sävytystä.
Lauteet ovat vielä suuri pulma. Miten ne tehdään kun mahdollisuuksia on niin vähän mutta visioita niin paljon?

Tässä muutama päivä takaperin minulle täräytettiin tieto että saunan valokatkaisia tulisi vessaan. Voitte kuvitella kuinka tyrmistynyt olin, enkä tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa. 

Kai tää oli vitsi?

Näemmä oli jotain komplikaatioita tuon saunan valohomman kanssa ja miehet fiksusti ajatteli että laitetaan tää katkaisija sitten vessaan taikka pannuhuoneeseen. Ja minä fiksuna tyttönä mieluummin revin puoli kattoa pois kun alan sytyttää valoja saunaan vessasta.

Onhan tässä tietenkin tullut jotain positiivistakin remontin aihetta. 
Sain vihdoinkin oikean sävyistä harmaata ja tilaukseni teippitarhasta joten maalaus hommat kutsui! 
Maalasin pönttöuunin takaisen seinän basaltti harmaalla ja ai että siitä tuli upea! 
Löysin myös upean hopeareunaisen peilin josta tein liitutaulun pönttöuunin viereen. Tästä kuvaa myöhemmin pelkässä kuva postauksessa. 

Väriä sai vihdoinkin myös lipasto jonka aikoinaan ostin torin kautta. Vaikka se olikin kauniin männyn värinen ei se sovi sävyltään oikeaan tyyliin joten siitä tuli valkoinen! Enää lipasto odottaa IKEA käyntiä että siihen saa upeat nupit.

Teippitarhasta tilasin liitutaulu tarraa jota laitoin tosiaan siihen peiliin ja kellarin oveen. Ovi on maalattu samalla sävyllä kuin pönttöuunin seinäkin ja siihen keskelle laitettu liitutaulutarraa joka on itseasiassa erittäin kätevä! Tarran reunistin samasta paikasta ostetulla teipillä.

 Ja koska liitutaulu tarraa jäi vielä noin 45x50 kokoinen pala sai se paikkansa Ompun huoneen ovesta! Nyt voi poika piirrellä ihan omassa huoneessa ihan siihen tarkoitetulla paikalla ;) 

Miltä näyttää teidän mielestä?

Nyt palaan takaisin luolaani ja odottamaan innolla 7 päivän työputkea. 


maanantai 11. marraskuuta 2013

Joulu tulee, oletko valmis?

Minun perinteinen joulu on tohinaa täynnä, on ruoanlaittoa, siivoamista, paketointia ja tietenkin hyvästä seurasta nauttimisesta. 
Jouluna koko suku (tai ainakin suurin osa) kerääntyy samaan paikkaan syömään hyvää ruokaa ja nauttimaan olostaan. 
Illan suussa tulee Joulupukki käymään jakamaan lahjat jonka jälkeen juodaan kupposet kuumaa ja suunnataan hautuumaalle sytyttämään kynttilät pois nukkuneille. 
Koko päivä on riemukasta tohinaa täynnä!

Ensimmäinen kerta kun poikkesin tuosta joulu kaavasta tapahtui viime vuonna. Se oli suorastaan shokki! En missään vaiheessa tullut ajatelleeksi että jotkut oikeasti viettävät joulua niinkin erinlailla kun mihin minä olen tottunut. 
Siksi päätinkin että tänä vuonna olemme ihan keskenään, tehdään meidän näköinen joulu. Ei tarvitse hakea viinipullon avaaja kotoonta kesken illallisen, ei tarvitse erikseen pyytää vaatia joulupukkia kylään, ei tarvitse ajatella muitten tottumuksia joulun suhteen ylipäätään.

Viime vuoden shokin jälkeen tästä joulusta tulee paras kaikista!

Joulupukki ei varmaan kerkiä meillä tänä jouluna, mutta uskoisin että tontut kyllä meitä muistaa. Laitetaan ulos roihuja ja sisällä nautitaan takkatulesta sekä kynttilän valosta tulevasta tunnelmasta. 
Jouluruokaa ei tarvitse tehdä muuta kuin se mitä me oikeasti syömme. Pieni kinkku, salaattia, perunaa, kastiketta ja ehkä isille vähän maksalaatikkoa. Lasi viiniä ja ah, kuinka ihanan rauhallista. 

Tai ainakin melkein. Omppu saa temmeltää rauhassa, kaataa pari kertaa kuusen ja repiä koiria korvista. Eiköhän se siitä!

Ennen itse joulua on kuitenkin iso tehtävä lista joka pitäisi saavuttaa! Tai ainakin yrittää parhaansa.


Säilytysjärjelmä taitaa olla mun joululahja itselleni ja koko perheelle. On sen verta hinnakas, mutta ainut keino saada lisää säilytystilaa mihin tunkasta kaikki roju mikä nyt on valloittanut meidän molemmat vintit. 

Tässä taannoin tuli mietittyä lahjoja mitkä olisi järkeviä muiden antaa jos kokevat tarpeelliseksi sellaisia hommata.

Ompulle olisi ihan ehdoton Mini Rodinin keltainen robotti rusetti! On se vaan niin ihana! 
Muuten Ompun puolesta tehdyt lahja toiveet sijoittuu enemmän sisustukseen ja itse remonttiin. Jotta saamme joskus aikanaan purettua vintit asuintilaksi ja saadaan Ompun huoneesta aaavistuksen isompi ja siitä enemmän pikku pojalle sopivamman tarvitsee siihen remonttirahaa taikka apua. Eihän ne seinät itsestäänkään kaadu?




Oma toivelista menee aikalailla samoilla raiteilla. 
Saneerauskipsilevy ei ole koskaan kuulostanut niin hyvältä lahjanauhaan käärittynä. Myös tumma laminaatti keittiö/olohuone/ruokahuone akselilla olis kova juttu! 
Myös jos ja kun ehkä tienaan veronpalautuksilla miljoonia ajattelin itselleni ostaa lahjaksi vallilan memento maton olohuoneeseen! Se on vaan niin ihana ja niin tyyris, mutta ei se haittaa. #INLÖVE

Jo kuopattu toive olisi päästä joulu saunaan, mutta näillä näkymin se ei tule valmistumaan ennen joulua, mutta kukapa tietää! Ehkä tontut menee laittaa vähän paneelia seinään!

Mutta enemmän sisustus juttuja toisella kertaa ;)

Nyt haaveillaan Joulusta! 
Milloin on teidän mielestä oikea aika laittaa joulu koristeita ja koristella kuusi? Itse olen aina ollut sitä mieltä että sen voi laittaa jo lokakuun lopulla koska se on vaan niin nätti! ;) Hih*



maanantai 4. marraskuuta 2013

Taaperon kulkuneuvo

Odotus aikana tuli vastaan perus vaunujen hankkiminen. 

Yritin vaikka kuinka katsoa internetin syövereistä mitä minä haluan että niissä on ja paljon se vaatimuslista tulisi maksamaan. No, ensimmäinen lapsen kohdalla sitä tyytyy vähään (ainakin aluksi) koska ei oikeastaan tiedä mitä sitä tarvitsee.

Ostimme siis alta 50€ yhdistelmä rattaat kaverilta. 
Eikä niissä mitään vikaa ollutkaan! Iso renkaiset ja siisti kuntoiset Bora merkkiset vempeleet kulki mainiosti lumessa, loskassa kuin myös hiekkateillä ja mutaliejussa.

Esteeksi tuli vaan kulkeminen. Ne olivat niin isot, ja silloinen autoni niin pieni että oli turha kuvitellakaan lähteä kauppaa piedemmälle. 
Saatikka sitten neljän koiran, matkatavaroitten, miehen ja vauvan kanssa sukuloimaan lohjalle! Ahdasta tulee kun rattaat ei mahtunut edes pikkuruisen neonin takalootaan.

Edessä oli siis matkarattaiden hankinta. Ja voih sitä valinnan määrää.
Näissä kuitenkin annoin itselleni luvan katsoa hieman hinnakkaampaa sorttia ja ottaa oikeasti sellanen mikä näyttää ja tuntuu hyvältä. Sekä toki menee pieneen tilaan!

Eli kriteeri lista oli suhteellisen laaja. Aluksi katselin Carena merkkia yms perus merkkeja, mutta niistä puuttui aina jotain IT meininkiä mitä kaipasin.

Emmaljungat näytti hieman köpperöiltä, enkä edelläänkään ymmärrä mistä se kaikki hehkutus kyseistä merkkiä kohden johtuu. Laatu voi olla hyvää, mutta entä käytännöllisyys?

 Myös ebayta selaillessani tuli vastaan monta merkkiä josta koskaan kuullutkaan! Halvalla olisi saanut, mutta laadusta en tiennyt. Monet käytetyt rattaat mitä myyntiin oli todellakin käytetty eli huomasin ettei kestänyt isompaa kulutusta. Tässä vaiheessa huomasin lisätä kriteeri listalle sen että renkaitten täytyy olla kunnolliset! Eli ei mitään muovisia hökötyksiä.

Sitten löysin merkin Phil & teds joka sulatti sydämmen! Muutama malli oli niin meille tehty! 
Mutta sitten katsoin hintaa. Ei meillä olisi varaa noin isoihin summiin! 

Sitten löysin Britax B agilityn, joka vaikuttaa hyvältä vaikka ei täytä vaatimuksia kolmesta pyörästä. Selailin vielä muita koska tämä ei sykähdyttänyt lopullisesti. 
Seuraavaksi löysin merkin Baby jogger, jossa myös hinnat olivat suhteellisen korkeat. Silmiini osui malli city elite joka oli se mitä olin koko aika etsinyt. Hinta esteli minua vielä monta päivää. Uskallanko laittaa näin paljon rahaa kiinni matkarattaisiin? Näin jälkeenpäin voin sanoa että kannatti! Kaikki ei matkarattaita käytä, mutta jos käytät vähänkin tiuhemmin kannattaa valita juuri ne hyvät eikä niitä sinnepäin olevia.
Näistä löytyi monta hyvää youtube videota kuinka ketterästi nämä menevät yhdellä kädellä kasaan ja miten taskut yms on sijoiteltu. 
Tämän mallin ominaisuuksista pääset lukemaan enemmän TÄÄLTÄ 


Käytössä nämä ovat toimineet erittäin näppärästi. Rämpiminen lumihangessa on lähes yhtä helppoa kuin rullailla näillä ikean sohva osastolla! Uskokaa tai älkää.


Yleisilmeeltä nämä ovat mielestäni sirot pikkurattaat johon mahtuu kuitenkin yllättävän paljon tavaraa. 

Kuomu on nivelletty kolmeen osaan ja suurimmillaan sen saa suojaamaan koko taaperon sateelta ja auringolta. Tämä on kätevä varsinkin aurinkoisina päivinä jolloin Omppu vaunuissa nukkuu. Ei ole koskaan siis tarvittu erillistä harsoa yms härpäkettä suojaamaan auringon valolta. 

Kuomussa on myös  molemmin puolin olevat tuuletus aukot jotka on hyvät kuumina kesäpäivinä että edes pieni tuule vire pääsee suojaavan kuomun sisään.

Kuomussa on myös kurkistus aukko jonka avulla näkee taaperon tai taapero sinut! Tai muuten vaan pääsee taapero ihastelemaan taivasta.

Näissä on hyvät kumiset pöyrät jotka saa kätevästi irti klipsillä. 

Kärjessä olevan kolmannen pyörän ansiosta liikkuvuus on erittäin sulavaa pienissäkin paikoissa.


 Työntöaisa säädettävissä ylös/alas. Aisassa myös kolme taskua jossa kuljettaa kätevästi juomapulloa tai muuta mikä on hyvä olla heti käsien ulottuvilla.

 Tasku löytyy myös selkänojan takaa johon mahtuu esimerkiksi vaippoja, vaihtovaatteita tai mitä vaan muuta!

Myös alapuolella oleva kori on suhteellisen hyvä. Siellä et kanna prismasta kahta muovikassillista ruokaa, mutta meillä kulkeutuu siellä vaunupeitto, sadesuoja tarvittaessa hoitolaukkua tykötarpeineen.







 Rattaat saa myös täydedelliseen makuuasentoon 
joten sopii jo ihan pienillekkin! 
Näihin myydään erikseen myös vaunukoppia 150€ hintaan jonka me varmasti ostamme jos joskus perheenlisäystä lisää tulee. 

Enää en kitkuttele niillä isoilla mammuttiyhdistelmillä kun nämä ovat niin ihanat!

Kasaan nämä menevät yksinkertaisesti hihnasta vetämällä joka on sijoitettu lapsen pepun alle olevaan taitekohtaan.

Onko sinulla ne täydelliset rattaat ja mitä ominaisuuksia sinä arvostat rattaissa?







 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Isien päivä on kohta täällä!

Isänpäivä tulee taas! Oletko valmis?

Itse olen jälleen isänpäivän töissä, mutta eiköhän ne aamutunnit riitä siihen kahvin ja kakun syöntiin.

Oletteko jo keksineet lahjan ja/tai tehneet 
kortin?
 
Tässä pieni vinkki yksinkertaisen mutta upean kortin tekoon!

 Tarvitset vain kartonki palasen joka toimii kortin pohjana, värillistä paperia A5 verran, muita värillisiä papereita/tarroja/koristeita oman mielen mukaan!

Alla näät kuvan kuinka kätevästi taittelet A5 kokoisesta paperista kauluspaidan korttiin!



Korttiin upeimmat värssyt löydät TÄÄLTÄ




Isänpäivä lahjoissa on ikävän paljon vaihtoehtoja, eikä sitä meinaa ikinä tietää mitä ostaa taikka tekee. 

Vakio on ostaa partakonetta, muuta elektroniikkaa tai muuta mikä ollut isällä "toivelistalla", mutta entä sitten kun iskä ei toivo mitään eikä välttämättä tarvitsekaan mitään. 

Helpot, hauskat ja yksinkertaiset lahjat löytyy yleensä internetin syövereistä
mm.
mulletoi.com
coolstuff.fi

Vähän erinlaisia lahjoja löytyy brittien Beard head sivustolta jossa on turvallinen maksu ja nopea toimitus! 

Itse olen myös ebayn orja ja sieltä tulee etsittyä lähes kaikkea! Joten suosittelen lämpimästi jokaista katsomaan ebay.co.uk sivuston, sieltä löytyy mitä vaan ja yleensä suhteellisen halvalla!

Hyvää tulevaa isänpäivää kaikille!

Muistakaa keittää kuumat sumpit ja syödä paljon kakkua heti sängyssä! 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kurkistus Kaappiin!

Omppua odottaessani sain paljon vauvan vaatteita tutuilta ja vähemmän tutuilta ja silloin sitä ajatteli että näillä mennään. 

Nyt Ompun ollessa vuoden ikäinen on vaatekaappi täyttynyt jokseenkin merkkivaatteista. 
Monet varmasti ihmettelevät että miksi ihmeessä koska ne ovat kuitenkin niin vähän aikaa käytössä?

Siksi että:
  1. Ne ovat tehty laadukkaasti ja myös laatu tavarasta.
  2. Niillä on pitkä käyttöikä (Eli huoletta voi käyttää rajuissa leikeissä ja vielä laittaa vintille odottamaan seuraavaa käyttäjää)
  3. Usein myös laatu vaatteissa voi taata että niitä tekevät ihmiset saavat kunnollista palkkaa tekemästään työstä. Itse ainakin mielelläni maksan vähän enemmän tästä.
  4. Itseään voi lohduttaa sillä että näillä vaatteilla oikeasti myös säilyy jälleenmyynti arvo, eli kierrätys kunniaan!   
 Mutta, koska kukkaro ei anna myöten siihen että kaappi olisi täynnä pelkästään merkki vaatteita on meillä toki myös muita jotka ovat todettu ihan käyttökelpoisiksi. 


Ompun huone on toistaiseksi vielä remontti listalla, joten huoneesta löytyy ihana kamala ruusu tapetti ja harmaa muovimatto. Mutta sisustusjutuista sitten toisessa osiossa!

Vaatteet ovat meillä tinttu tarroin koristellussa lipastossa johon vielä toistaiseksi kaikki mahtuu.

Osa hienommista vaatteista on rekissä meitin kaapeissa ja sieltähän ei voinut kuvaa räppästä. Kröhöm. 



Myös MiniTerrori tuli visiitille kaapille ja paljastaa lidl paksut talvi sukkikset. Mitkä muuten on ihan superhyvät! 

Räpsäsin muutaman kuvan omista lemppareista!




 
 Nämä löysin aikoinaan kirppikseltä muutamalla eurolla ja nämä on kyllä niin ihanat!
Oranssi united colors of benetton paita oli kesällä ehdoton lemppari ja taisi lähteä lähes aina suoraan pyykkinarulta päälle! Myös me&i yrmy sammakko on yksi tän äidin sydämen varastanut, sitä löytyy niin paitana kuin lökäreinäkin.
ja po.p poliisi paita!
 Nämä ruutu paidat on vaan niin upeat pikkuherralla. Tässä h&m ja Napero merkkiset.
 Tässä muutama paita jotka vielä odottavat aikaansa, mutta toimivat täydellisesti yökkäreinä!
 Lapsi messujen löytöjä nameit :ilta joten vielä hintalaputkin kiinni.
 Ehdoton suosikko on benettonin keltainen paita joka upean sinapin keltainen. Me&i paidat loistavat upealla värikkäydellään taustalta.
 H&m neule ja lindexin huppari.
 Ehdottomat lempparit olohousuista. Tutta, po.p, h&m ja me&i.

 Farkku varasto kasvaa huimaa vaihtia koko ajan koska ne kaikki on vaan niin ihania. Tässä kuitenkin lemppareita joista kaikki ovat h&m laatua. 

Lopuksi kaikeista lemppareista lempparein messu löytö GUGGUU:n vihreä huppari!

Onko teillä jotain lemppari merkkiä ja millä perustein te ostatte vaatteita?