tiistai 29. lokakuuta 2013

Koukuttavat TV sarjat, onko näitä?

Moni on varmasti huomannut että kun ihan sattumalta laittaa telkkaria päälle tai kattelee Netflix uutuksia, pomppaa silmään joku sarja jota voi ehkä vähän vilasta aikansa kuluksi.

Huomasin itsessäni koukkuun jäämisen merkkejä odotusaikana, varsinkin kun ei ollut pahoinvoinnin yms oireiden takia kiinnostusta liikkua kotisohvalta mihinkään. 





Ensimmäisenä tuli desperate housewives. Odotus aikana tämä oli niin huvittava sarkastinen. Olimme asuneet jo hetken aikaa Mouhis cityn ytimessä eli keskellä ei mitään ja mielikuva lähi poppoon asukkaista oli jotakuinkin samaa kastia mitä sarjassa. Lähiö meininkiä siis. 

 


Toisena tuli Supernatural jota olin jo aikasemmin muinoin katsellut. Jotta tuskaiset yöt ei menisi nukkuessa, päätimpä ottaa oima annoksen tätä sarjaa. Eli noin 7 tuotantokauden verran. Ja kyllä, kaikki odotusaikana. 

Olisiko kotona täytynyt tehdä jotain muutakin? -Varmasti, mutta toisaalta ei jaksanut tuskastuttaa itseään yhtään enempää. Mieheke oli varmasti tyytyväisempi kun sohvalla röhnötti vähän iloisempi naikkonen, eikä ikkunoita pesevä Jorma Otta.

Kolmantena tuli Vampire Diaries ihan vaan mielenkiinnon vuoksi, mutta sarjan juoni pyllähti heti kolmannessa tuottarissa joten sitä huvia ei kauaa kestänyt. 

Siinä on kolme pahinta joissa olin koukussa koko raskaus ajan. Luojan kiitos nämä jäivät loppujen lopuksi kesätauolla ja itsekkin sai aikaa miettiä, miksi ihmeessä sitä yrittää seuraa niin montaa sarjaa ja usein käy vielä niin jos sarjasta on jo ilmestynyt monta tuottaria. On ne pakko katsoa niin nopeasti läpi kuin mahdollista. 

Neljäntenä taisi tulla Once upon a time jota seuraan vieläkin silmä kovana. Aivan mahtava sarja täytyy kyllä myöntää! Itse en ikinä jaksa odottaa Suomen lähetystä joten seurailen sarjaa samaa tahtiin Jenkkiläisten kanssa. 
Sarjasta on tullut myös uusi kokonaan uusi sarja nimeltään Once upon a time in wonderland josta on nyt saatu nauttia muutaman jakson verran. Ensimmäisessä jaksossa huomasi jo aivan ihanan in joka pääsi heti päiväunten kohteeksi. 

 




















Nyt äiti immeisenä seuraan sarjoja harvakseltaan ja yleensä pari jaksoa putkeen tietokoneen kautta kun sellainen hetki tulee.
 
Uusin tuttavuus sarjoissa on New Girl jolla olen hauskuuttanut itseäni kun mies ja Omppu nukkumassa. Mikä voisikaan olla parempi keino vapauttaa stressiä kuin ottaa lasillinen punaviiniä ja nauraa keuhkonsa pihalle.
Sitten nukkumaan. ;)


Himoitumpien listalla ovat vielä;

  • Once upon a time in wonderland
  • New Girl
  • Once upon a time
  • Supernatural
  • Glee
 Suosittelen erittäin lämpöisesti Once upon a time sarjoja sekä New Girliä niille jotka omaa aikaa viettäessään tahtovat vaan olla ja rentoitua!
Toki en lupaa että kyynelkanavat taikka vatsalihakset eivät joudu töihin.

Otsikon kysymykseen voi vaan vastata että -KYLLÄ, ja aivan liikaa!

Mitä sarjoja Sinä seuraat? 

Sneak Peek


Tällä hetkellä luonnos kansio pullottaa täynnä juttuja ja heti kun saan aikaa niin kirjoituksia alkaa pukkaamaan tiheämmin. 

Annetaan kuitenkin pientä vinkkiä mitä tulevassa on

mm.

* Koukuttavat TV sarjat, onko näitä?

* Matkarattaat päivitystä

* Vaatekaapin sisältöä

Suurinosa näistä postauksista odottaa kunnollista kameraa joka näillä näkymin saapuisi torstaina! Viikonloppuna siis viimeistään osa näistä jutuista ulkona, olkaa kuulolla!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Järjestelmäkameran hankintaa!

Tänään tein pitkään harkitsemani ison ostoksen.
Itse ostos ei ole iso, mutta hintalappu senkin edestä.

Nimittäin järjestelmäkamera.

Aikasemmin olen yrittänyt rakkaalla iphone 5 saada taiteellisen tarkkoja otoksia, mutta niinkuin jokainen bloggaaja (ja muut) varmasti tietää että monet hyvät kuvat menee hukkaan kun huomaa että vauhdissa onkin tullut tärähtänyt kuva.

Voi sitä ketutuksen määrää. 

Edessä on kuitenkin joulukortti kuvaukset jotka olen suunnitellut otattaa itse (meillä on jo ihana poro puku ja kaikki!) Ainut ongelma on erittäin vilkas kuvattava joka ei ole kuin sen tasan kaksi sekunttia paikallaan ja sitten taas mennään.

Joten myös kuvaaja on koetuksella. 

Elämäni ensimmäinen järjestelmäkamera, joten tietoisuus näistä vempeleistä on minimissään. Siksi varmasti menee hetki (kröhöm), hetki että saan jonkin laisia vaikuttavia kuvia. 

Kyseessä on Nikon D3200 18–55VR KIT kamera jonka kauppaan kuului mukaan kerran vuodessa tapahtuva puhdistus yms huollatus kolmen vuoden ajan, kameralaukku, 8Gt muistikortti sekä arvoltaan 50€ oleva kuvauskoulutus joka järjestetään isoimmissa kaupungeissa joista lähin on minulle Tampere. 

Osaatteko arvata mihin hintaan tälläinen paketti lähti? 

499 € (561,60 € osamaksulla 12kk)

Nyt kun sain aikaseksi tästä kirjoittaa ja koitin tätä kyseistä pakettia etsiä Hobby Hallin sivustolta ei sitä enää löytynyt! Olenko nyt kerrankin saanut voitto arvan ja vienyt oikeasti sen viimeisen johon tulee tämä kaikki?

Kyllä kohta kehtaa lähtee kuvailee! 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Follow@Instagram

Nää ensimmäisenä kaikki kuvat Instagramin kautta!


Ensilumi on saapunut!

Monet ihmiset ilmoittava joka vuosi sosiaalisessa mediassa kun lunta sataa ja vasta vuoroisesti monet ihmiset jakavat ettei se kiinnosta, heilläkin on ikkunat!

Ja joka vuosi minä ihmettelen että miksi pitää nähdä vaivaa siihen että kertoo kaikille että heitä ei vähempää voisi kiinnostaa? Eikö voisi vaan antaa olla?

Itse olen aina into piukeena kun lunta sataa! 
Se tietää sitä että kohta päästään koko perheen voimin pulkkamäkeen ja kaikkialla on ihanan valkoista. Myös lumi monesti yhdistää ajatukset jouluun ja tulee heti pirteempi olo. 

 Omenapuussa vielä yksi viimoinen punainen omena. Nyt äkkiä nastarenkaat autoihin alle, mutta ennen sitä pitää nauttia tästä aurinkoisesta lumisesta päivästä vielä kun sitä on!

Toivotaan että tämä lumi kestäisi pitkään ja myös että parin kuukauden päästä saapuva joulu olisi myös valkoinen!
Oletteko jo aloittaneet joululahjojen metsästyksen? Itse yritin aloittaa mahdollisimman aikaisin niin että lompakko kiittäisi, mutta enemmän tuolta laukun pohjalta kuuluu armon huutoa. Liekö joko koira sinne eksynyt?


Hyvää talvea kaikille !
 - ja muistakaa liukastumis vaara!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Synttäri huuma !

Sieltä se sitten tuli, nimittäin ne ihka ensimmäiset synttärit!

Niitä odotettiin ja suunniteltiin mutta loppujen lopuksi kaikkia suunnitelmia ei pystynyt toteuttamaan oman työllisyys määrän takia. Onneksi kuitenkin sain mitä parhainta apua synttäreiden järjestämisessä sekä siivouksessa omalta äidiltä ja muorilta. Kiitos siitä! En olisi varmastikaan saanut hoidettua Omppu, siivousta ja leipomista vaaditussa aikataulussa vaikka kuinka olisin pukenut superman viitan ylleni. 

Kakkuun oli monta ideaa, mutta en tahdonnut mitään perus Nalle Puh teemaa. Tahdoin kakusta elegantin mutta kuitenkin hieman lapsenomaisen. 

Vaihtoehtoa oli monta... siis oikeasti monta! Ja valinnan vaikeus tuli yllätyksenä joten sysäsin ideoinnin niin kauas kuin mahdollista. Yksi ilta kuitenkin kun kävin citymarketissa huomasin aivan ihanat musta valkoiset elefantti servetit! 
Siitä se sitten lähti, musta valko teema sekä norsut!

 Jotta teema olisi myös rennon lapsekas löysin IKEAsta ihanaa uutuus kangasta josta tein molempiin pöytiin pöytäliinat. 
Tarjottava oli mm. Täytykakku jossa sokerimassasta tehty kuorrute sekä koristeet. Täytteenä oli ihana dumle suklaasta tehty massa jonka on kehitellyt Kinuskikissa resepti tässä.

Myös kokeilin vähän erinlaista juustokakkua joka täydellisesti epäonnistui ulkomuodoltaan, mutta maultaan oli aivan mahtava. Ohje oli myös Kinuskikissan, mutta reseptistä vaihdoin vaan mansikat mustikoihin. 

Suolaisina pöydässä oli kahdenlaisia pizzakierteitä. Ajatuksena oli ensin tehdä voileipäkakku, mutta aika ei vaan riittänyt! 

 

Tarkempaa kuvaa kakusta. Musta norsu on tehty marsipaanista ja ihan itse väsersin! Siihen kului aikaa mutta sen tunnistaa ehkä juuri ja juuri norsuksi. 
Kukat ovat marsipaania ja sokerimassaa ja tehty silikonimuotilla. Samaa massaa on norsun alla olevat sydämmet jotka muodostavat neliapilan.
Mustat raidat ovat erikoisliikkeestä ostettuja muistaakseni nimeltään vohveli raitoja. Ovat tosi hentoja eikä niitä kannata leikellä koska hajoavat käteen. Ups. 


Loppu viimein saatiin kaikki valmiiksi ja kynttilää puhaltamaan!


Paljon Onnea vaan!
Paljon Onnea vaan!
Paljon Onnea Oliver!
Paljon Onnea vaan!

torstai 17. lokakuuta 2013

Uusia tuulia joka suunnasta !

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt sen karun todellisuuden koki vanha blogi palvelu Wordpress. Pitäkäämme pienen hiljaisen hetken tätä muistaessa 

Noin eiköhän se ollut siinä.
Tällä tumpelolla kun kestää aina aikaa keksiä ja ymmärtää kaikki kikka kolmoset näissä blogi palveluissa on taas uuden haasteen edessä!
Hetki siis kestää ennenkuin tämä blogi alkaa näyttääkin joltain, mutta murehditaan sitä myöhemmin. Nyt parempiin aiheisiin!

Tämä tosiaan sieltä tuli, niin puskista kuin olla ja voi mutta silti tämä oli koko aika tiedossa.
Pari viikkoa sitten menin kädet hiestä märkänä, paperi nippu kädessäni töihin tietoisena että joudun pudottaa pommin työnantajan niskaan. 

Ei, en ollut raskaana vaan jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni sanomaan itseni irti.

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin on vaikea uskoa että tässä se nyt oli. Viimeinen työvuoro ABC:n rasvan tuoksuisessa keittiössä.
Aamulla olin käynyt kaupassa hakemassa hieman karkkia yllätykseksi työkavereille tämän päivän kunniaksi ja päivästä tuli kyllä niin kiireinen ettei sitä hevillä unohda. Kyllä ne asiakkaatkin taisivat kaikki muistaa juuri minua ja juuri tänään. 
Mutta mahtavaa oli ja nyt voi hyvillä mielin jäädä pitkälle viikonloppu vapaalle ja tiistaina alkaa työt uudessa paikassa. 

Ikävä tulee työkavereita mutta uudet tuulet puhaltaa ja toivottavasti se puhaltaa myös vähän enemmän cashiä tuonne lompakon perälle. 

Nyt vielä loppu huipennus

JESH OHI ON !